Kilpailut
Koska elämä ilman musiikkia on…niin mitä?
Jetronicista voi löytää monenlaisia ulottuvuuksia, ihaili sitten sen taidetta tai tarinaa, mutta valitettavasti toteutustapansa vuoksi siitä ei korville ole paljon iloa. Nyt on kuitenkin aika muuttaa tuo ja lisätä musiikki jetrolaisten elämään, tehdä valitsemallesi hahmolle tai sarjakokonaisuudelle oma soundtrack.
- Valitse mieleisesi hahmo Jetronicin maailmasta, tai joku Jetroniciin sisältyvistä eri sarjoista (Jetronic, Mi’Cerle, Pirates)
- Kerää 5-10 musiikkikappaletta ja kokoa ne mieleiseksesi listaksi.
- Lisää listaan linkki jokaisesta kappaleesta esim. youtubeen, koska meillä täytyy olla mahdollisuus päästä kuulemaan tekemäsi soundtrack. Ei haittaa, vaikka linkki johtaisi esim. anime-fanivideoon, sillä musiikki on ainoa, millä on merkitystä
- Soundtrackit arvostellaan niiden sopivuuden perusteella, ei tuomareiden oman musamaun perusteella, eli ei ole väliä, vaikka lista olisi pullollaan Orgya ja Sentencediä, sillä pisteitä ei paljoa heru jos kappaleet eivät tuo mieleen tarkoitettua hahmoa tai sarjaa.
- Jokainen saa tehdä kaksi listaa.
- Muista lisätä mukaan nimimerkkisi, sekä mille hahmolle/sarjalle olet soundtrackin kasannut.
Listojen tulee olla perillä lähetettyinä osoitteeseen jetroniconline@gmail.com viimeistään 30.11.2008 mennessä. Laita osoitteeksi musakilpailu.
Listan tekijä: Nessa
Lista on Marcoa varten.
★ Swallow the Sun - Don't Fall Asleep
★ Apocalyptica feat. Adam Gontier - I Don't Care
★ Children of Bodom - Hate Me!
★ Crossfade - Dead Skin
★ Evanescence - Lies
★ Linkin Park - Somewhere I Belong
★ SR-71 - Tomorrow
Taruolento piirroskisan tulokset
Kisan osanotto jäi tässä kisassa melko vähäiseksi, ja yleiseltä tasoltaan kisatyöt valitettavasti jäivätkin hieman toivottua mielikuvituksettomimmiksi, joten voittajatyö erottui joukosta heti.

Meo
Siarra: Värimaailmaltaan ja piirrosjäljeltään suorastaan lumoavan kaunis työ, jossa valittu hahmo ja tämän taruolento-olemus täydentävät toisiaan täydellisesti. Pätevää kritiikkiä on lähes mahdoton löytää tästä Florianista, jossa jopa tausta on hyvin silmää miellyttävä ja kohdallaan.
5/5p
Takashi: Mielestäni paras Florian ikinä, mitä kukaan on koskaan piirtänyt! Taruolento ja hahmo ovat myös loistava yhdistelmä niin lajeina, kuin elementtinsä vuoksi.
Työssä on ihanan kylmät värit ja tausta on todella kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Työ on myös kaunis ja erittäin selkeä ja erottui joukosta edukseen.
5/5p

Illusia
Siarra: Illusia, 15
Tämä mattapintainen, shokkiväreillä toteutettu Zoe on hieman verkkokalvoja kärventävä, mutta idea yhdistää tämä hahmo vampyyriin on todella istuva. Hahmon anatomia on melko kivasti toteutettu, mutta jokin piirrosjäljessä ei vain onnistu vakuuttamaan.
4/5p
Takashi: Kaunis ja yksinkertainen vampyyri Zoe, muutaman värin tekniikalla on oikeastaan hyvin onnistunut, vaikka sinisen kirkkaus hiuksissa hieman ottaa silmiin.
Yhdistelmä on kumminkin toimiva ja anatomia on nättiä, ja erityisesti (kuinkas muutenkaan) pidän tämänkin työn kasvoista erityisesti, etenkin silmät ovat erittäin nätit. Vaatteetkin ovat nätit ja tyyliin sopivat.
4½/5p

Nessa
Siarra: Hörökorvainen ja hörösarvinen fauni-Marco on söpö ilmestys, mutta on valitettavasti myös sarjaa, jossa on vaikea keksiä, mitä selvästi myrtsillä Marcolla on yhteistä riehakkaaseen juhlimiseen yhdistettävien faunien kanssa. Chibin piirrosjälki on kuitenkin todella nätti ja värimaailma kivan yhteensopiva maanläheisine sävyineen.
4/5p
Takashi: Työ itsessään on aika suloinen ja hymyilyttää myöskin =)
Tosin, mietin, että miten satyyrin ja Marcon saisi yks yhteen niin, ettei syntyisi mitään eripuraa lajien välillä, vaikka ehkä ulkonäöllisesti voisivat jotenkin pelata yhteen (ei hätää, itsekin ehdottelin alussa samaa yhdistelmää ;) )
Työn yksinkertaisuus on kaunista ja pidän työn sävyistä, erityisesti ruskeat värit <3
Marcon hieman mietteliäs, yrmy ilme on hauska.
4/5p

Mauno
Siarra: Veikeän aasinkorvainen Cupido-James on hauska sensuroidussa söpöilyssään, mutta pistää hieman miettimään, mistä idea moiseen yhdistelmään on syntynyt. Hahmon anatomia on parissa kohtaa hieman pelottavaa, mutta muutoin piirrosjälki on ihan kivaa pastellisine värisävyineen.
2,5/5p
Takashi:Tämä ovela ilmeinen James on aika letkeä veikko ja tämä piirros toi väkisinkin hymyn huulille, vaikka yhdistelmä pistää miettimään, mistä moinen sai alkunsa?
Työssä on kumminkin hyvät, haaleat värit. Tosin taustaa olisin tähän hieman kaipaillut.
Suosikkikohtani koko työssä on Jamesin kasvot!
(Huomasin myös, että herralla on viisi sormea ja varvasta :/ )
3/5p

Vampyria
Siarra: Anatomialtaan hieman häiritsevä keiju-Mandy on idealtaan todella hyvä, mutta lopullisen tuotoksen kummat värivaihtoehdot ja sävyttömyys, sekä huomiota poisvievä tausta heikentävät kokonaisuutta.
3/5p
Takashi: Suruilmeinen metsähaltia-Mandy oli aika odottamaton ilmestys, koska yleisesti Mandy on aikamoinen ilopilleri. Kuvan teema on hieman raskauttava, koska itsekin toisinaan tulen miettineeksi samaa metsän kohtalosta.
Työssä on käytetty yksinkertaisia värejä (vaikka siipien värityksessä on tainnut vähän enemmän aikaa kulua. Nehän on tehty hopean värisellä geelikynällä? Ainakin ylempi osa.). Tausta olisi ehkä kaivannut hieman vihreääkin =)
4/5p
|