The Playingcards
Kaikki alkaa sinä päivänä, kun?Otos Wakarimasu lehdestä:
MTT (Moon Islandin Tietotoimisto)
Edellisenä yönä Moon Islandin teurastamo sai kutsumattomia vieraita.
Noin keskiyön aikaan teurastamolle tunkeuduttiin ja suurin osa
teurastusta odottavaa lihakarjaa tapettiin julmasti. Ruhoissa olevat
jäljet viittaavat tunkeilijoilla olleen eläimiä mukana, joiden he ovat
antaneet syödä lihaa. Kyseitä tapausta epäillään Ofiukhosien
uhrimenoksi. Poliisin mukaan kyseessä ei voi olla pelkkien
villieläimien yritys etsiä ruokaa, sillä teurastamon ovea ei pysty
murtamaan eläimet. Asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa ja
välttää liikkumista ulkona yksin pimeän aikaan. Poliisi tutkii asiaa ja
pyytää kaikkia silminnäkijöitä kertomaan havainnoistaan?
Tavallinen päivä on vierähtämässä iltaan. Osa Team Jetronicista
viettää iltaa yhdessä pelaamalla korttia. Miro on menettämässä
omaisuuttaan ja Marco voittamassa sitä. Talim pääsee kohta töistä
ravintola Gin Yoyseista ja Zoe ja Linnea ovat lähteneet häntä vastaan.
Mandy ei kuitenkaan pysty keskittymään peliin, sillä hän lukee
kiinnostuneena Wakarimasusta uutista hyökkäyksestä teurastamolle. Kovin
omituista sinänsä, että Wakarimasun kaltainen juorulehti julkaisee
rikosraportteja, mikä saakin Mandyn erityisen huolestuneeksi. Vapaana
juoksentelevat ofiukhosit saatikka sitten raakalaismaiset villieläimet
eivät voi tietää hyvää. Juuri kun Marcolle ja Mirolle on syntymässä
tappelu siitä, huijaako Marco vai ei, puhelin soi. Soittaja on Linnea,
joka käskee heitä kaikkia tulemaan äkkiä Gin Yoyseiniin!
Noin 15 minuuttia ennen tätä Linnea ja Zoe ovat matkalla kohti Gin
Yoyseinia. Työvuorot ovat juuri vaihtumassa ja kaupungilla on ruuhkaa.
Äkkiä liikenteen joukosta alkaa kuulua autojen torvien tööttäilyä,
jarrujen kirskuntaa ja kova rysähdys. Linnea ja Zoe kiiruhtavat
paikalle katsomaan mitä on tapahtunut; keskellä risteystä on kaksi
autoa kolaroinut ja yksi on ajanut päin lyhtypylvästä. Tämän
seurauksena on koko risteys ruuhkautunut, ja ympärillä on tapahtunut
pieniä ketjukolareita. Yhden kolariauton kuljettaja on noussut ulos
autostaan:
" Minä rupesin väistämään sitä tyttöä" Kuljettaja selittää toisen
auton kuskille.
"Se juoksi suoraan auton eteen! Ei varonut yhtään"
Samaan aikaan Talim on ravintola Gin Yoyseilla juuri lopettelemassa
työpäiväänsä. On laskeutunut pimeä ja hän on hiukan peloissaan hyvistä
taistelutaidoistaan huolimatta, sillä ajatus hyökkäyksestä teurastamoon
vaivaa häntä. Asiaa ei yhtään paranna se, että juuri äsken Talim oli
saanut puhelimeensa viestin Linnealta, joka kertoi heidän myöhästyvät
noin viisi minuuttia, koska keskustassa oli tapahtunut
liikenneonnettomuus ja koko katu on suljettu sen takia. He joutuvat
kulkemaan kiertotien kautta.
Äkkiä ravintolan ovet paiskautuvat auki ja sisään horjuu verinen
noidityttö. Talim pitää tyttöä heti raiskauksen tai pahoinpitelyn
uhrina, ja tyttö höpisee sekavia:
" Auta minua.. älä anna syödä.. kortti? pakko saada kortti takaisin..
ruutu seitsemän"
Tytöllä on punaiset pitkät hiukset ja omituinen valkopunainen puku
päällään, joka näyttää taistelumekolta. Hänessä ei ole yhtään haavoja,
joten veri ei voi olla hänen omaansa. Talim tahtoo toimittaa tytön
sairaalaan, mutta tyttö kieltää häntä sanomalla olevansa hyvin
vaarallinen muille noideille paikoissa, joissa on verta. Talim
ajattelee myös soittaa poliisille, muttei uskalla päästää tyttöä
silmistään, sillä tämä voisi hyökätä hänen kimppuunsa, jos kuulee hänen
soittavan. Tyttö näyttää äkkiä tulevan järkiinsä ja sanoo etsivänsä Zoe
Ayeronia ja sitten tyttö pyörtyy.
Samanaikaisesti ravintolat ovet aukeavat ja paikalle saapuvat Linnea
ja Zoe. Nähdessään verisen tytön tytöt päättävät soittaa muut
Jetronickilaiset paikalle poliisin sijasta, sillä Talim kertoo tytön
etsineen Zoeta, mutta Zoe sanoo, ettei ole ikinä veristä tyttöä nähnyt.
He päättävät odottaa, jos tyttö vaikka heräisi ja kertoisi lisää
asiasta. Pian he kuulevat ulkoa auton moottorin sammuvan ja rivakasti
muut tulevat paikalle. Heillä on vähän kestänyt, sillä keskustassa
oleva ruuhkaa hidastaa liikennettä todella pahasti. Muiden pohtiessa
mahdollisia vaihtoehtoja Marco yrittää katsoa, olisiko tytöllä
taskussaan vaikka lompakkoa nimen selvittämiseksi ja siinä sivussa
kääntää pari kymppiä ja mahdolliset tupakat omiin taskuihinsa, mutta
hän löytää ainoastaan 12 pelikorttia: Kaikki maata ruutu. Äkkiä tyttö
ponkaisee huutaen pystyyn ja iskee Marcon yllättävän voimakkaalla ja
odottamattomalla iskulla pöytien joukkoon. Heti perään tyttö nappaa
kortit ja lähtee ravintolasta huutaen:
" Ei yhtään korttia vähempää!"
Jetronickilaiset syöksyvät kadulle tytön perään, mutta hän on jo
kadonnut. Marco nuuhkaisee ilmaa ja katsoo jonnekin pimeään. Sen
jälkeen hän kääntyy muiden puoleen ja sanoo tyynesti lähtevänsä tytön
perään.
"Mitä?! Oletko sä ihan sekaisin!?" Mandy parkaisee.
" On jo pimeää ja kujilla on vaarallista! Sitä paitsi kiellettiin
liikkuminen yksin ulkona!"
" Mutta se tyttö voi tarvita apua. Soitetaan poliisit tai
hätänumeroon." Talim muistuttaa.
" Joo. Soittakaa te vaan hätänumeroon, mutta kaikki poliisit ovat
keskustassa sen onnettomuuden kimpussa ja kuvitteletteko te tosiaankin,
että ne lähtevät jahtaamaan jotain veristä höyrypäätä tuonne kujille?"
Marco muistuttaa, mutta samalla joutuu harmikseen toteamaan, ettei
porukka ole halukas tytön jäljittämiseen, mutta hän ei aio hukata
veristä tyttöä. Marco nimittäin aisti tytöstä jotakin outoa. Jotakin,
mikä sai hänen demoninsa valppaaksi. Siksi hän haluaa löytää tytön
vaikka kuinka hullulta se kuulostaisikaan. Siksi hän heittää autonsa
avaimet Maxille käskien häntä viemään muut kotiin.
" Mä menen sitten yksin!" Marco huutaa, kääntyy ja lähtee juoksemaan
yöhön.
" No et tasan mene! Tule Miro! Me mennään mukaan!" James huutaa napaten
Miroa kädestä kiinni lähtien Marcon perään.
" Mitä!? Me?!" Miro kysyy äkäisenä.
" Ei me kuitenkaan saada Marcoa muuttamaan mieltään. Parempi että edes
joku on katsomassa sen perään, ettei nyt yksin hullu mene. " James sanoo
tuuppien Miroa edellään.
Ja niin James ja Miro juoksevat Marcon perään yöhön, eivätkä enää muut
ehdi estää tai lähteä itse perään. Max lähtee viemään jäljelle jääneitä
kotiin, mutta he kaikki ovat hyvin ihmeissään Marcon käytöksestä.
Normaalisti Marco ei anna yhdenkään autoistaan avaimia edes aseella
uhaten, ja vaikka hän on yleensä varsin välitön, niin nyt hän on
juoksemassa jonkun tuntemattoman tytön perässä pimeillä kujilla omaa
henkeään uhaten.
Noin tunti myöhemmin nuori herra Kira Yakavetta vaeltaa parin
henkivartijansa ja apulaisensa kanssa pitkin Moon Islandin syrjäkujia.
Apulaiset eivät ole mielissään vaarallisessa paikassa liikkumisesta. He
joutuvat ampumaan pari pummia, jotka yrittävät hyökätä heidän
kimppuunsa. Sitten Kira löytää etsimänsä. Syrjässä odottaa kumottava
näky. Maassa on verinen noidin ruumis, jota syö toinen noidi yltä
päältä veressä. Tämä kannibaali on sama tyttö, joka jo aikaisemmin oli
ilmestynyt ravintolaan, ja nyt syy hänen veriseen ulkomuotoonsa
paljastui: Hän syö raakaa lihaa. Tyttö yrittää hyökätä myös Kiran
kimppuun, mutta Kira iskee hänet sivuun ja käskee tytön rauhoittua,
sillä hänellä on jotakin, mitä tyttö haluaa kuolleen ruumiinsa ylitse:
" Sinä olet Ruutu, yksi neljästä korttidemonista. Älä ylläty, mutta
minä tunnen sinut. Minä vein korttisi."
Kira nostaa ruutu seitsemän näkyville. Ruuduksi kutsuttu tyttö on
kauhuissaan. Hän vaatii Kira antamaan kortin takaisin, mutta samalla
ihmettelee, mistä Kira tietää korttidemonien legendan. Kira kertoo
tutkineensa muinaisia kirjoituksia 1300 luvulta ja löytäneensä sieltä
tarun korttidemoneista:
" Demonit ovat olleet vainottuja niin kauan, kun heitä on ollut
olemassa. Tämän vuoksi demonit ovat etsineet aina suojaa itselleen joko
esineistä tai elävistä olennoista. Muuan neljä ruton maan päälle
Helvetistä houkutelleista demoneista löysivät itselleen loistavat
piilopaikat pelikorttien maista, sillä pelikortteihin voidaan yhdistää
tunnetusti pahoja asioita, kuten huijaaminen ja uhkapelit. Tästä ei ole
kuitenkaan kauaa, kun muuan voimakas demoni kirosi korttidemonit ulos
korteistaan ja antoi heille noidien muodot. Ne noidit olette te: Sinä,
Ruutu, ja siskosi Hertta ja veljesi Risti ja Pata. Kannatte kaikki
sisällänne demoneita, mutta miksi ne eivät ole saaneet yliotetta
teistä" Kira näyttää pelikorttia.
- " Johtuu näistä. Jokaisella teistä on maansa kortit. Ne ovat portti
sisäisiin demonien voimiinne. Kaikki voimanne ovat riippuvaisia näistä
korteista. Mutta jos menetätte yhdenkin? Seuraukset näyttävät olevan
herkulliset. Alatte menettää hallintaanne ja muuttua takaisin
demoneiksi."
Ruutu kiroaa ja vaatii Kiraa antamaan korttinsa takaisin.
" Etkö näe mitä minulle tapahtuu?!"
"Näen hyvinkin. Siksi korttisi ovat sinulle hyvin tärkeä, etten enää
himoitsisi syödä raakaa ja etenkään elävää lihaa. Kovin vakuuttava,
myönnän. Tuollaiseksi muutut jo yhden kortin puuttuessa.
Minkälaisiakohan voimia omaisit, jos kaikki pelikorttisi olisivat
minulla?"
" Mitä sinä haluat?"
Kiran ehdot ovat yksinkertaiset: Hän antaa ruutu seitsemän takaisin
Ruudulle, jos tämä tuo hänelle Marcon elävänä. Ruudulla ei ole muuta
mahdollisuutta kuin suostua ja niin Ruutu katoaa yöhön suorittamaan
tehtäväänsä.
Kira lähtee joukkoineen pois syrjäkujilta, mutta häntä jää kuitenkin
vaivaamaan muutama asia. Kira on yrittänyt ryöstää myös muiltakin
korttidemoneilta pelikortin, mutta muut demonit ovat piiloutuneet
harvinaisen hyvin ja he ovat paljon varovaisempia kuin joukon nuorin
Ruutu. Jos Ruutu epäonnistuu, hän tarvitsee uuden vahvan demonin hänen
tilalleen, mutta mistä hän sellaisen saa? Sen lisäksi Ruudun kaikkien
korttien anastaminen ja hänestä demoniorjansa tekeminen ei vaikuta
hullummalta ajatukselta.
" Kutsukaa lisää miehiä raivaamaan tuo syöty ruumis pois! "Kira
komentaa.
" Kenenkään ei tarvitse tietää teurastamoon hyökänneen olennon olevan
nyt kaupungissa..."
Noin tunti myöhemmin kolme hahmoa tarpoo syrjäkujilla.
" Äääh, mennään jo pois! Ei me enää sitä tyttöä löydetä! Se kerkesi jo
juosta karkuun!" Miro valittaa.
Mutta Marcolla ei ole aikomustakaan kääntyä takaisin. Hän haistaa
tytöstä irronneen helvetillisen löyhkän satojen metrien päähän. Verinen
tyttö on ollut täällä ja vielä hän löytää tämän. Äkkiä kujalta kuuluu
rasahdus. Kaikki pojat jähmettyvät niille sijoilleen.
" Mikä se oli?" James kysyy nopeasti. Marcon ja hänen hämmästyksekseen
Miro vastaa:
" Jänö."
" Siis mikä? " Marco mulkoilee Miroa.
" Si-siellä pomppi jänö. Minä näin sen." Miro selitti hädissään. Muut
pojat ovat sitä mieltä, ettei Moon Islandin keskustassa voi olla
jäniksiä, sillä nehän jäisivät autojen alle, mutta Miro pitää päänsä
jäniksen suhteen. Marco ei kuitenkaan halua tuhlata aikaansa
kinaamiseen vaan aikoo jatkaa matkaa. Silloin James puuttuu peliin:
" Olemme jo kävelleet tunti kaupalla emmekä silti ole löytäneet
mitään. Parempi luovuttaa. On vain ihme, ettei kukaan ole vielä
hyökännyt kimppuumme ja tappanut meitä."
Miro ihmettelee, mikä Marcoa siinä tytössä niin kovasti kiinnostaa.
Marco käskee molempia olemaan hiljaa. Hänellä alkaa palaa päreet. Tytön
seuraaminen on liian vaikeaa näiden kahden kanssa. Marco kaivaa
takkinsa taskusta tupakat ja sytkärin. Hän tarvitsee hermosauhut.
Liekki leimahtaa valaisten kujaa. Silloin Marco kiinnittää huomiota
myttyyn parin metrin päässä heistä. Marco tempaisee myttyä peittävän
rääsyn syrjään. Tuore veri. Revitty liha. Ruumis.
" Hyi helvetti! " James karjaisee.
" Ruumis!" Miro parkaisee.
Muttei ihan mikä tahansa ruumis. Tämä ruumis on puoliksi syöty.
Veriset sisuskalut valuvat hahmon vatsasta ulos. Kaulavaltimo on
revitty auki. Luut paistavat lihan joukosta. Näky saa jopa Marcon
järkyttymään.
" Nyt mulle alkaa riittää! Me lähdetään pois nyt eikä heti! Kohta
meidätkin syödään! " Miro huutaa kauhuissaan.
Marco ei piittaa Mirosta, joka nykii häntä käsivarresta lähtemään.
Ruumis löyhkää voimakkaasti demonille. Kyllä, tämä on sen tytön
tekosia. Olisiko hän todellakin syön?
" Hei pojat!" Kova huuto kaikuu pitkin kujaa.
" Mitä te oikein kuvittelette tekevänne! Pois sen ruumiin luota!"
Kujalle on ilmestynyt mustapukuisia miehiä pieni joukko seisomaan.
Miehet valaisevat Marco, Jamesia ja Miro taskulampuilla. Pojat tajuavat
heti, etteivät kyseessä ole poliisit, vaan nyt on jotakin hämärämpääkin
tekeillä. Miehet kaivavat aseet takkiensa alta.
"Tappakaa kaikki! Emme tarvitse ylimääräisiä silminnäkijöitä."
Marco tarttuu Jamesia ja Miroa käsivarresta kiinni.
" Jumalauta, nyt juostaan! " Marco, Miro ja James lähtevät pinkomaan
pitkin kujia karkuun miesten ampuessa heidän peräänsä. Ajatukset
hakkaavat Marcon päässä. Oliko syöty ruumis todella verisen tytön
tekosia? Sehän todistaisi tytön olevan todella demoni! Mutta mitä tyttö
täällä teki? Tyttö ei ollut yhtään tavallisen demonin kaltainen. Ja
mitä nuo aseistetut miehet halusivat heistä ja siitä ruumiista?
Pojat pyörähtävät kulman taakse. Aseistetut miehet ovat juuri
pyörähtämässä perässä, kun heidän eteensä hyppää kolme hahmoa katolta.
Ilmassa lennähtää jotakin ja aseistetut miehet eivät enää koskaan palaa
kertomaan Kiralle, mitä kujalla tapahtui.
Marco, James ja Miro juoksevat pitkin kujia taakseen katsomatta. Marco
tuntee sisäisen demoninsa halun kääntyä ympäri ja räjäyttää koko
slummialue taivaan tuuliin, mutta hän ei voi tehdä niin Miron ja
Jamesin läsnä ollessa. Sitä paitsi hän on kadottanut korttitytön hajun.
Nyt ei ole kuitenkaan aika huolehtia siitä, vaan yrittää välttää
ammutuksi tuleminen.
Syrjäkujat alkavat loppua ja kaupungin kadut aueta edessä. Head Roud
niminen tie olisi suoraan edessä.
Pojat kapuavat verkkoaidan ylitse. Vielä vähän matkaa ja he olisivat
turvassa. Heitä ei pystyttäisi seuraamaan kaupungin ruuhkassa ja
ammuskelu siellä herättäisi liikaa huomiota. Äkkiä yhdeltä sivukadulta
kävelee joukko nuoria suoraan heidän eteensä ja Marco törmää heihin.
" Kas kas, mikäs se täältä juoksee suoraan syliin?"
Marco, Miro ja James ovat törmänneet suoraan Danyyn jengeineen, jotka
ovat kuljeksimassa kujilla hakaten puliukkoja ja aiheuttaen muuta
häiriötä. Nyt he olivat astuneet samalle linjalle Marcon, Miron ja
Jamesin kanssa.
Marcoa ei kuitenkaan voisi sillä hetkellä vähempää kiinnostaa lauma
kusipäitä. Hän tönäisee Danyn ja heidät nopeasti piirittäneet
jengiläiset syrjään.
" Pois edestä runkkarit! Meidän täytyy löytää se punapäinen
pelikorttityttö! Vauhtia!"
Dany ja muut jäävät hölmistyneinä katsomaan Marcon ja hänen perässään
juoksevien Jamesin ja Miron perään. Tuolleen vain lähtivät ilman
tappelua ihan kuin heitä ei edes olisikaan.
Danylla kiehahtaa. Hän on jo komentamassa jengiläisiään poikien
peräänsä, mutta silloin pimeydestä ilmestyy käsi ja nappaa Danya hänen
pitkistä hiuksistaan kiinni. Kujan pimeydestä syöksähtää neljä hahmoa.
Jengiläiset yrittää hyökätä hahmojen kimppuun, mutta nopeilla ja
tarkoilla liikkeillä he iskevät jengiläiset yksi toisensa jälkeen
maahan. Heikoimmat kaatuvat heti tajuttomana katuun ja vahvimpia jäävät
hahmot pitelemään. Jengi pistää heti merkille, etteivät hyökkääjät ole
ihan mitä tahansa tavallisia tallaajia, vaan heidän liikkeissään näkyy
itämaisten taistelulajien mestarillinen taito. Danya hiuksista pitävä
hahmo nappaa Danya kauluksista ja tinttaa tämän seinälle.
" Missä hän on!? Missä on punahiuksinen pelikorttityttö?! " Hahmo
huutaa. Dany ei erota hahmoa kunnolla, sillä tällä on kokovartalon
peittävä musta asu, kasvot peittävä suojus ja miekat vyöllään. Ovatko
nämä? Ninjoja?
Dany sanoo, ettei tiedä mitään mistään tytöstä. Ja Marcohan siitä
puhui.
" Marco? Mustahiuksinen poika?" Mustapukuinen hahmo tiputtaa Danyn
maahan.
Dany köhii valmistautuen tinttaamaan hahmoa, mutta mustapukuinen hahmo
heittää salamannopeasti heittotähden Danyn hihaan nauliten hänet kujan
seinään.
" Mennään! Meidän täytyy löytää se mustahiuksinen poika!"
Viisi ninjaa kääntyvät ja juoksevat kujan suojiin jättäen Danyn
hihastaan seinään ja loput jengiläiset herättelemään toisiaan ja
nuolemaan haavojaan.
Samaan aikaan tietämättöminä kujan tapahtumista Marco, James ja Miro
juoksevat kohti Head Roudia. Tönien roskikset kumoon pojat syöksyvät
kadulle. Ja melkein suoraan auton alle! Parkaisten he hyppäävät sivuun.
Head Roud on ruuhkautunut täysin ja poliisit yrittävät epätoivoisesti
ohjata liikennettä. Ilman täyttävät autojen torvien tööttäykset. Yksi
poliisi kiiruhtaa paikalle kyselemään, ovatko pojat kunnossa. Nyt vasta
Marco ja muut huomaavat, ettei heitä enää seurata. Mutta Miro on ihan
paniikissa ja huutaa sen, mitä hän ei saisi huutaa:
" Ei me sitä ruumista syöty!"
Poliisi kiinnostuu heti asiasta.
" Mikä ruumis? Mitä te pojat olette tehneet?"
Marco kiroaa, nappaa Miroa ja Jamesia käsivarsista kiinni ja lähtee
juoksemaan tönäisten poliisin nurin napaten samalla poliisin pistoolin
kotelostaan. Enää hän ei jätä mitään sen varaan, etteivät he pystyisi
puolustautumaan.
Poliisi karjuu ottamaan Marcon ja muut kiinni, mutta he pinkovat jo
kaukana varastettu ase mukanaan.
Samaan aikaan kuusi hahmoa istuvat katolla katselemassa tapahtumia.
Jostain varjoista hyppii pitkäkorvainen rusakko yhden heistä syliin.
" Hänkö se on, Hoitaja? "
" Kyllä, hän. Tuo tumma hiuksinen nätti-poika."
" Loistavaa. Aloittakaamme suunnitelmamme." Hahmo kääntyy muiden
hahmojen puoleen.
" Kapinallinen! Ota demonisi ja mene edeltä. Me tulemme ihan heti
perässä, mutta sitä ennen on vielä muuta. "Hahmo nousee seisomaan. Äkkiä
salama iskee täysin kirkkaalta yötaivaalta rusakkoa pitävään hahmoon
kadottaen tämän. Toinen hahmo luo pitkän katseen kadulla juoksevaan
Marcoon, levittää steriilin valkeat siipensä ja lennähtää tiehensä.
Neljä hahmoa jää katolle. Yksi heistä hymähtää. Kultaiset silmät
hohtavat hatun alta.
- Just tomorrow, there's another day. Another way in your life?
Kitaran ääni leijuu yöhön.
Marco, Miro ja James juoksevat jälleen karkuun pitkin katuja. James
päättää, että nyt tämä saa loppua, ja pyörähtää yhdelle kujalle repien
Marcon ja Miron perässään.
" Tajuatko sä mitä sä ole tehnyt?! Ensin johdatat meidät jonnekin
syrjäkujalle, missä meidät melkein ammutaan, sitten törmätään Danyn
jengiin ja sen jälkeen vielä pöllit aseen! Jeesus, me kuollaan sun
takia! Mikä siinä tytössä sua niin saatanasti kiinnostaa?!" James karjuu
Marcolle.
Mutta Marco ei kuule Jamesin sanoja. Verinen tyttö on päässyt karkuun
ja kaikki tämä sotku. Marcoa raivostuttaa. James käskee heitä kaikkia
palaamaan kotiin, mutta silloin he kuulevat poliisiauton pillien äänet.
Poliisit ovat lähteneet heidän peräänsä. Jos ne saavat heidät kiinni,
se on putkareissu edessä.
Marco ei aio jäädä poliiseille kiinni illan päätteeksi puhumattakaan
siitä, että joutuisi jakamaan verisen demonitytön jutun jonkun
ymmärtämättömän kanssa. Siksi hän ponkaisee kiroten pystyyn ja lähtee
juoksemaan jälleen kerran karkuun. Eikä Mirolla ja Jamesilla ole muita
vaihtoehtoja, kuin lähteä taas Marcon perään. Pojat pyörähtävät pois
kujalta ihmisten sekaan. Kadut ovat ruuhkautuneet pahasti. Poliisiautot
ajavat osittain jalkakäytävällä. Marco tuntee lihastensa huutavan
armoa. Voimat alkavat olla loppu. Pakko löytää pakoreitti?
Yksi kuja näyttää avaralta. Katu sen toisella puolella on rauhallinen.
Marco kääntyy sinne ja James ja Miro seuraavat häntä karjuen
pysähtymään. Tätä kautta hän pystyy eksyttämään heitä seuraavat
poliisit.
Pojat astuvat kujalta tielle. Valokeila sokaisee. Rekka on tulossa
suoraan kohti parin metrin päässä. He ovat juosseet suoraan tielle,
joka on tarkoitettu vain teurastamolle menevälle rekkaliikenteelle.
Torven tööttäys. Huuto. Marco tuntee sisällään kuohahtavan. Hän
räjäyttää koko rekan kappaleiksi ja estää sen niin osumasta heihin!
Mutta silloin kädet tarttuvat pojista kiinni. Marco, Miro ja James
tuntevat maan katoavan jalkojensa alta ja he seuraavan kerran tajuavat
jotain, he ovat toisella puolella tietä rekan yli lennähtäneinä. Pojat
rysähtävät maahan. Kukaan ei saa sanaa suustaan. Hiljaa he tuijottavat
tyhjyyteen. He olivat vähällä kuolla. Mutta kuka lennätti heidät rekan
yli? Sitä he eivät ehdi käydä puimaan, sillä silloin syöksyvät poliisit
paikalle ja iskevät pojat katuun ja helyt ranteisiin. Edessä on
poliisiasemareissu mm. tuliaseen varastamisesta, virkavallan
vastustamisesta?
" Hei ihan kuin Miro olisi ollut tuon poliisiauton kyydissä." Linnea
osoittaa ulos auton ikkunasta.
" Älä nyt! Marco, James ja Miro ovat varmaan jo kotona. Eivät ne sitä
tyttöä ole kuitenkaan jaksaneet kauaa jahdata." Zoe toteaa yrittäen
nähdä, kuinka pitkälle autojen jono jatkuu.
" Oltaisiinpa mekin jo kotona" Max tuhahtaa, sillä he ovat juuttuneet
keskustassa olevaan ruuhkaa, joka matelee auki tuskallisen hitaasti.
" Mä olin aivan varma, että Max ja tytöt olivat siinä yhdessä autossa
siellä ruuhkassa" Miro selittää Marcolle ja Jamesille. Pojat ovat
päätyneet poliisiasemalle ja nyt he odottavat kuulustelua. Ensin he
saisivat luvan kertoa siitä ruumiista ja sen jälkeen tulee syytteet
rikoksista. Kuulusteluhuoneeseen astuu tuttu poliisi Stone, joka on
ennenkin hoitanut saman porukan asioita.
" Ja puhutaanpas sitten totta, eikä mitään tarinoita, niin kuin
silloin kun sanoitte ryöstäneenne bensaa Äiti Teresan autoon"
Marco suhahtaa poikia olemaan hiljaa verisestä tytöstä ja keksimään
jotakin. Verinen tyttö olisi vain heidän välinen juttunsa. Äkkiä Stone
huomaa, ettei hänellä ole poikien kansioita mukanaan, ja lähtee
hakemaan niitä. Marco kaavailee pakosuunnitelmaa. Hän ei aio jäädä
tänne koko yöksi, sillä silloin hän varmasti hukkaa pelikorttityön.
James lukee ajankuluksi hajamielisesti poliisin pöydältä ottamaansa
sanomalehteä. Etusivulla on juttu hyökkäyksestä teurastamolle. Marco
nappaa lehden Jamesilta. Voisiko pelikorttityttö olla teurastamon
hyökkääjä? Tyttö oli selvästikin raa?an lihan perään. Tämä voisi olla
vastaus. Ympyrä alkaa sulkeutua.
Ja Helvetti revetä.
Kuulusteluhuoneen ikkuna hajoaa kappaleiksi. James ja Miro
heittäytyvät maahan ja Marco ponkaisee pystyyn vain tullakseen
potkaistuksi pöydän yli. Ruutu tipahtaa hullusti karjuen pöydälle.
Huuto ei ole mikään tytön huuto, vaan eläimellinen pedon karjunta.
Marco kapuaa pystyyn vatsaansa pidellen. Hänen ei näköjään tarvitse
löytää tyttöä, vaan tyttö löysi hänet.
Stone astuu takaisin huoneeseen.
" Mitä täällä tapahtuu?" Hän kysyy kauhuissaan tiputtaen kansiot
hamuten asettaan vyöltään. Ruutu heittää ilman halki 12 pelikorttia,
jotka lävistävät kuin terät Stonen vartalon ja hän kaatuu hengettömänä
lattialle. Kortit lennähtävät Ruudun käteen hänen kääntyessään takaisin
Marcon puoleen. Marco iskee roskakorin Ruudun päähän karjuen Jamesia ja
Miroa häipymään äkkiä. Ruutu heittää roskakorin pois ja syöksähtää
Marcoa kimppuun. James ja Miro seuraavat lattialta heidän kamppailuaan.
Ruutu on nopea ja täysin pitelemätön, mutta Marco on vahva. Sen lisäksi
Ruutu hyökkää holtittomasti aivan kuin kauhuissaan oleva eläin. Ruutu
iskee Marcoa olkaan lyöden häneltä ventin käsivarresta pois. Yrittäen
käyttää Marcon hämäännystä hyväkseen Ruutu yrittää purra häntä kaulaan.
Silloin James ponkaisee pystyyn ja pyöräyttää käsiraudan kettingin
Ruudun suuhun alkaen repiä häntä irti Marcosta. Huoneeseen ryntää
poliiseja. Yksi heistä ampuu rytäkkää kohti. Ruutu kiljaisee ja
perääntyy luodin osuessa hänen olkavarteensa. Karjuen Ruutu ponkaisee
ikkunasta ulos. Huoneeseen syntyy sekamelska. Marco käyttää sen
hyödykseen ja tönii Jamesin ja Miron edellään käytävään.
" Äkkiä! Lähtekää te kotiin, niin mä lähde tytön perään!"
James haukkuu Marcoa mielipuoleksi. Tyttöhän selvästi halusi tappaa
hänet! Marco käskee heitä kuitenkin menemään. Kyllä hän selviää. Sitä
paitsi Miro on ihan sekaisin. Lopulta Jamesin on pakko antaa periksi ja
ottaa Miro mukaansa ja juosta äkkiä ulos. Marco vuorostaan ryntää
takaovesta kadulle. Demonin haju on voimakas. Marco lähtee juoksemaan
hajun perään repäisten käsiraudat keskeltä kahtia.
Samaan aikaan James ja Miro juoksevat ulos pääovista ja piiloutuvat
kadun syvennykseen. Siellä he avaavat käsiraudat Jamesin mukaansa
nappaamilla avaimilla. He päättävät lähteä äkkiä hakemaan muita
Jetronicilaisia ja sitten mennä etsimään kaikki yhdessä Marcoa, ennen
kuin tämä pääsee hengestään. Miro ja James eivät ehdi edes palata
kadulle, kun heidän eteensä pyörähtää kolme hahmoa seinien varjoista:
Yhdellä heistä, pitkällä tyhjäsilmäisellä naisella, on pitkät punaiset
hiukset ja omituinen valkopunainen rokokoo-mallinen mekko. Kaksi heistä
ovat miehiä. Molemmilla on mustat hiukset ja mustavalkoiset vaatteet,
mutta lyhyemmän miehet vaatteet muistuttivat enemmän moottoripyöräasua,
ja pidemmän miehen vaatteet modernia panssaripukua.
" Miro ja James?" Tyhjäsilmäinen nainen sanoi tyhjällä äänellä.
- " Tulkaa mukaamme. Vain te voitte auttaa meitä nyt hädän hetkellä."
Siihen ei ollut pojilla vastaan sanomista, vaan miehet nappaavat
heistä kiinni ja uskomattomalla hypyllä he ponnistavat kaikki lähimmän
talon katolle ja lähtevät kuin lentäen hyppimään kattoja pitkin yöhön.
Marco juoksee pitkin katua. Tiet ovat edelleen ruuhkaiset, vaikka
liikennettä on enää vähäsen. Pelikorttitytön haju on haihtumassa
heikoksi. Marco pysähtyy miettimään. Näin hän ei löydä tyttöä ikinä.
Silloin Marco kuulee auton torven tööttäyksen ja valokeilat valaisevat
häntä. Auto pysähtyy Marcon viereen. Ratissa istuu Adrian.
" Siinähän sä olet! Hyppää kyytiin!" Adrian huutaa tönäisten auton oven
auki. Marco hyppää kyytiin. Sattuipa sopivasti. Adrian vilkaisee
katkenneita käsirautoja Marcon ranteessa, mutta päättää olla sanomatta
mitään. Hän kertoo saaneensa soiton Maxilta, joka oli kysellyt olisiko
Marco jo tullut kotiin. Silloin Adrian oli arvannut jotakin olevan
pielessä ja lähtenyt etsimään Marcoa kaupungilta. Lisäksi Adrian kertoo
kaikkien olevan huolesta sekaisin, sillä he eivät tiedä yhtään missä
kunnossa ja missä Marco, James ja Miro ovat olleet.
Marco sytyttää tupakan. Adrian on ajamassa heitä kotiin, mutta Marco
käskee viemään hänet teurastamolle. Adrian vastustaa, koska siellä voi
olla todella vaarallista etenkin eilisen hyökkäyksen jälkeen, mutta
Marco uhkaa muuten mennä yksin kävellen, jolloin Adrianin on pakko
suostua.
Samaan aikaan loput Jetronicista onnistuvat vihdoin ja viimein
selviämään tunteja jatkuneesta ruuhkasta Maxin ja Talimin kotiin. Mutta
huolet eivät ole ohitse. Marco, Miro ja James ovat edelleen kateissa.
Max oli soittanut kaikille tutuille ja kysellyt heiltä pojista, mutta
turhaan. Äkkiä Zoe nappaa kiinni reiteensä hihnoitetun katanansa
kahvasta. He eivät ole yksin talossa. Pimeydessä on jotakin. Hitaasti
hän lähtee kävelemään sisälle taloon. Keittiöön lankeaa kuunvaloa
ikkunasta. Zoe katsoo pöytää, sitten ikkunasta ulos, ja sitten taas
pöytää, jolle on tyhjästä ilmestynyt hahmo istumaan. Kaikki ovat
säikähtää hengiltä nähdessään hahmon, jonka silmät hohtavat pimeässä
kuin jalokivet. Zoe, Talim ja Max ovat jo hyökkäämässä vienosti
hymyilevän hahmon kimppuun, kun äkkiä valot syttyvät huoneeseen ja
James ja Miro juoksevat paikalle.
" Eiii! Seis seis seis! Hän on meidän puolellamme!"
Säikähdys muuttuu nopeasti helpotukseksi Jamesin ja Miron ollessa
kunnossa. Mutta heidän perässään huoneeseen kävellyt seurue herättää
monenlaisia tunteita. Pöydällä istuvalla hahmolla on siniset olkapäihin
asti olevat hiukset, täysin valkeat kasvot, jotka ovat täynnä omituisia
sinisiä ja hopeisia kuvioita, ja vaatteinaan hänellä on omituinen
kangasta ja metallia oleva sininen panssaripuku.
" Minä olen Demoni Lordi H.P Fairy." Hahmo sanoo ja paijaa sylissään
torkkuvaa rusakkoa.
" Olen demonien johtaja ja helvetillisten sotajoukkojen komentaja.
Hallitsen myös eläimistä jäniksiä, joiden avulla olemme pysyneet ajan
tasalla teistä. Tässä ovat tämän hetkiset apulaiseni." H.P osoittaa
seuruettaan.
" Hoitaja, sairaalojen kuolemanenkeli" H.P sanoo näyttäen pitkää
lumoavan kaunista naista, jolla on pitkät ruskeat hiukset, verinen
hoitajan pukua muistuttava asu ja steriilinvalkeat siivet selässään.
" Kynsi" H.P viittaa Hoitajan sylissä olevaan mustaan pörröiseen
kiiluvasilmäiseen lapaseen.
" K.K alias Kelvoton Kapinallinen, huijaamisen demoni" H.P osoittaa
lyhyempää tyttöä, jolla on meksikolainen mustakultainen marianchin
puku, naamio silmillään ja kitara käsivarsillaan.
" Ja nämä kolme ovat kolme neljästä korttidemonista: Hertta, Risti ja
Pata. Olettekin jo ilmeisesti tavanneet heidän siskonsa Ruudun."
Tilanne rauhoittuu nopeasti, vaikka omituinen ihmishahmoinen
demoniseurue saakin paljon epäileviä ja epäuskoisia katseita osakseen
monista ääripäistä. Demonit ovat kuitenkin jo todistaneet kykynsä ja
itsensä aidoiksi, ja syy, miksi he tulivat, sen K.K kertoo
Jetronicilaisille espanjalaisen laulun muodossa: Kauan sitten K.K
kirosi pelikorteista ulos neljä pelikorttidemonia antaen näille noidien
muodot, jotta he voisivat nauttia maailmasta vapaita. Pelikorttidemonit
olivat kuitenkin olleet niin pitkään korteissa, että he olivat
muuttuneet hyvin verenhimoisiksi hirviöiksi, jolloin K.K kahlitsi
heidän voimansa heidän maansa pelikortteihin. Demonien halutessa
käyttää voimiaan, heidän piti vain kutsua niitä korteistaan. Korteissa
oli kuitenkin yksi ongelma: Demonit eivät saaneet menettää yhtään
korttia, sillä muuten he alkoivat muuttua takaisin hirviöiksi. Sen
jälkeen K.K oli lähettänyt heidät kaikki ympäri maailmaa noideina,
jotka omasivat demonien voimia. Joku kuitenkin vähän aikaa sitten
ryösti Ruudulta yhden kortin, jolloin tämä alkoi muuttua hirviöksi, ja
nyt hän yrittää epätoivoisesti saada korttia takaisin. Sen seurauksena
Ruutu oli ajautunut Moon Islandille.
" Si, meidän senjoritas ovat tulleet auttamaan Ruutua saamaan hänen
korttinsa takaisin. Mutta johtolankoja on hyvin vähän. Te olette jo
kerran törmänneet Ruutuun ja osa teistä seuranneet häntä. Saatte auttaa
meitä löytämään Ruudun ja hänen pelikorttinsa varastaneen roiston."
" Olemme seuranneet teitä jo pidemmän aikaa." H.P sanoo.
" Pojat muistavat kun olivat jäädä rekan alle. Se olin minä, joka
teidät lennätti rekan yli. Kuten varmaan huomaattekin, olemme samalla
puolella. Vaikka olisimme Helvetistä, emme välttämättä halua pahaa."
Pienen neuvottelun jälkeen Jetronicilaiset suotuvat auttamaan heitä.
Ruutu tarvitsee apua muuttuakseen taas normaaliksi. Sitä paitsi
seurueen demonit vaikuttavat ihan reiluilta kavereilta.
" Sitten mennään!" H.P sanoo ja lähtee kävelemään ovea kohti. Muut
ihmettelevät miten he ikinä löytävät Ruudun, mutta H.P tietää, etteivät
he löydäkään. Heidän täytyy etsiä eräs toinen, joka löytää Ruudun, ja
hänestä irtoava demonihaju on niin voimakas, ettei sitä voi hukata.
Kyllä H.P demoninsa tuntee.
Teurastamo sijaitsi syrjäisellä seudulla kaupungin kaukaisimmassa
nurkassa. Adrian pysäyttää auton metsätielle noin 100 metrin päähän
teurastamosta. Marco nousee autosta ja sanoo, ettei viivy kauan. Jos
kaikki menee niin kuin hän on suunnitellut, niin hän ei tule yksin
takaisin. Adrian jää hermostuneesti naputtelemaan rattia pitäen
moottorin koko ajan käynnissä.
Marco astelee metsään. Aivan niin kuin hän päättelikin: Demonin haju
on voimakas. Hän kuulee rasahduksen läheisestä puusta. Se on tullut
syömään, koska on heikko nälissään. Marco pyörähtää ja potkaisee puuta
kaikin voimin. Kuuluu kahahdus, räsähdys ja kiljuva Ruutu tipahtaa
puusta maahan. Ruutu mönkiin kauhuissaan puun alle. Hän on huonossa
kunnossa: Hänen vaatteensa ovat repaleiset, hiuksensa takussa, koko
vartalonsa sotkuinen verestä ja silmissään hysteerinen eläimen katse.
Marco tuhahtaa. Ruudusta ei ole hänelle mitään uhkaa, sillä hän näkee,
kuinka tyttö on heikko. Ruutu pyytää kauhuissaan, ettei Marco tekisi
hänelle mitään pahaa.
" Minä toimin pakon alla! Muuten en saa korttiani ikinä takaisin ja
jään tällaiseksi ikuisiksi ajoiksi!!" Ruutu itkee. Hän on vain nuori
tyttö, tuskin edes Marcoa vanhempi. Marco käskee Ruutua selittämään.
Ruutu kertoo tarinan, joka on yhdistelmä Kiran ja K.K:n kertomuksia
itsestään ja sisaruksistaan ja siitä, miten he päätyivät maahan ja ulos
korteista.
" Minä päädyin Japaniin. Harhailin monta päivää ympäri kaupunkeja,
kunnes päädyin syrjäiseen kylään. Siellä muuan vanha dojo, joka opetti
muinaisia ninjataitoja, otti minut huostaansa. Olin ihan nääntynyt, ja
he pitivät minusta huolta. Dojossa tapasin heidän parhaimman oppilaansa
Kanedan. Hän tiesi, että olin demoni, mutta hirviömäisistä voimistani
hän ei tiennyt. Eräänä yönä sitten joku tuli ja varasti korttini.
Tiesin mitä oli tehtävä ja lähdin hakemaan korttiani takaisin seuraten
kortista virtaavaa energiaa. En kertonut kenellekään, sillä en halunnut
Kanedan tietävän millainen hirviö oikeasti oli. Nyt olen löytänyt
korttini ryöstäjän ja hän vaihtaa kortin sinuun." Ruutu nyyhkäisee.
Marcon teki mieli tappaa Ruutu tämän hölmöilyjen vuoksi, mutta
demonityttö oli myönnettävästi mielenkiintoinen tapaus, ja Marco tunsi
outoa halua auttaa häntä. Siksi Marco otti takkinsa, heitti sen
Ruudulle ja käski häntä tulemaan mukaan.
" Mennään hakemaan se sun korttisi takaisin." Marco sanoo ja lähtee
Ruudun kanssa takaisin autolle. Adrian näyttää tyrmistyneeltä Marcon
löydöstä. Marco selittää jotain uudesta kaverista, joka oli vartijana
teurastamolla ja jonka vuoro oli juuri päättynyt ja miten he nyt
lähtevät tapaamaan Ruudun yhtä kaveria. Ruutu peittää sotkuisen
olemuksensa takin alle ja alkaa kertoa ajosuuntaa kortista virtaavan
energian perusteella.
"Helvetin olennot ovat omituisia olentoja. Pelkkä Helvetti, Taivas ja
kaikki vastaavat mielen ulkoiset paikat ovat käsittämättömän
monimutkaisia. Sanotaan vaikka näin, että kaikkea mielenulkoista
kutsutaan nimellä Nemo. Nemossa on monta osaa. Niistä Helvetti on teitä
lähimpänä oleva paha paikka. Helvetti jakautuu tasoihin: Kierto, pätsi,
Helvetti ja tyhjyys. Kun mikä tahansa olento kuolee 'väärin', esim.
syyttömään murhaan, se voi luvata sielunsa Saatanalle, jolloin Saatana
lähettää kuolleen sielun kiertoon. Maanpäälle syntyy tällöin uusi
demoni yhdestä kierrossa olevasta sielussa, joka rupeaa hyvittämään
tätä väärää tekoa. Tappamalla kaikkia murhaajia lähettäen näin heidän
sielunsa Helvettiin. Tämä demoni sitten pystyy muuttamaan itsensä ns.
suojelumuotoon, joka on sama muoto, jossa hän kuoli. Tässä muodossa
hänestä ei enää aisti demonivoimia. Pätsi sitten onkin se tulinen
paikka, jossa asuu kaikkein alhaisimmat olennot ja sielut, kuten
perkeleet, paholaiset ja pirut. Helvetti on ylimpien Helvetinolentojen
koti, mm. Lusiferus asuu täällä vaimonsa Lucian kanssa sekä iso kasa
hirviöitä. Mutta Tyhjyys on virallinen Helvetti. Tyhjyydessä ei ole
mitään ja siellä asuu hän, jota kutsutaan Saatanaksi. Ja Saatana on
naisen hahmoinen, koska vain nainen pystyy synnyttämään. Toki maassakin
on Helvetin olentoja, kuten vampyyrit ja ihmissudet. Ja etenkin
demonit. Demoneja on koko ajan joukossamme. Kuvitelkaa, joku teistäkin
saattaa olla demoni!" H.P nauroi. Muita ei naurattanut. Zoe kysyy H.P:
ltä, että miten Ruutu tunsi hänet. H.P sanoo, ettei tiedä.
Valokeilat lakaisevat tietä. Kaupunki levittäytyy ympärillä. Adrian ja
Marco istuvat etupenkillä. Ruutu laulaa hiljaa takapenkillä:
Just tomorrow, there's another day. Another way in your life. It's not
easy, oh it's not easy to say, if our dreams will survive. I know I
can't ignore, it's the end of our love. I know the time will show it to
my heart.
Blackbird don't fly away. See you in heaven. Miss you more and more
each day. It's five to seven. Spread your wings, don't fly away.
Blackbird don't fly away. Blackbird don't fly away. Blackbird don't fly
away.
Remember when you said to me I'm blind to see our love. I remember you
were my destiny. Tell me why you break my heart. Yesterday is gone
forever. Every day is a new day. I swear I'll love you forever and I
say.
Blackbird don't fly away. See you in heaven. Miss you more and more
each day. It's five to seven. Spread your wings, don't fly away.
Blackbird don't fly away .Blackbird don't fly away. Blackbird don't fly
away.
Don't fly away
" Modern Talking. Blackbird." Adrian toteaa. Ruutu nyökkää.
" Opin sen Kelvottomalta Kapinalliselta. Hän käski laulaa aina silloin
kun pelottaa."
Marcoa ärsyttää. Hän ei ymmärrä miksi haluaa auttaa tuntematonta
demonityttöä. Samalla hän kuitenkin tuntee outoa sääliä tyttöä kohtaan.
Vaikka Ruutu onkin demoni, hän silti rakastaa, itkee ja pelkää. Marco
haluaa auttaa häntä ehkä siksi, koska Ruutu on silti tavallinen noidi.
Kukaan paskiainen ei kiusaa demoneja, jotka joutuvat kärsimään jo aivan
tarpeeksi ilman sitäkin, että heidän voimansa menettävät hallinnan.
Adrian pysäyttää autonsa. Oikealla puolella tietä kohoaa
pilvenpiirtäjä. Ruutu nyökkää Marcolle. Marco käskee Adriania
odottamaan hetken ja nousee autosta Ruudun kanssa ja he lähtevät
kävelemään pilvenpiirtäjälle. Adrian kurtistaa kulmiaan lukiessaan
pilvenpiirtäjän oven yläpuolella olevan tekstin.
" Sinä olet voimakas demoni. " Ruutu sanoo. Marco hämmästyy. Miten Ruutu sen tietää?
" Voimani vahvistui sinun seurassasi ja pystyin aistimaan kortin jo
kaukaa. Mutta millainen demoni sinä oikein olet? Ihan kuin olisit..
Kaksisieluinen? Siis sellainen jonka ei ole täytynyt kuolla ollakseen
demoni."
" Ole nyt onnellinen, että yleensä autan sinua. "Marco tuhahtaa, koska
ei halua vastata, ettei tunne edes itse itseään. Marco katsoo kirjaimia
pilvenpiirtäjän oven yläpuolella. Tämän yhtiönhän omistaa se Yakavettan
yhtiö sälli Kira, jonka perään kaikki tytöt vahtaavat. Koko tyyppi
ärsyttää Marcoa. Hän on onnellinen päästessään rökittämään hänet
hyvästä syystä. Verkkoaita ja portti erottavat heidät pääovesta. Marco
ja Ruutu kävelevät portille. Vartijankopissa ei ole ketään. He astuvat
aidan ylitse ja kävelevät pääoville. Marco koittaa ovea, joka on
lukossa. Hän kerää demonivoimaa ja iskee oven luodinkestävän lasin
rikki. Ihme kyllä hälytys ei ala soida. Marco ja Ruutu astuvat sisään
rakennukseen. Aula on tyhjä. Kaikki ovat ilmeisesti jo lähteneet kotiin
tai tauolle. Pääovelta kuuluu kolahdus. Marco ja Ruutu kääntyvät ympäri
uskomatta silmiään. Loput Team Jetronicista astuvat hajonneista ovista
sisään perässään iso joukko demoneja. Jälleennäkeminen on onnellinen.
Kaikki halailevat toisiaan selittäessä yhtä aikaa mitä on tapahtunut.
Menee aikaa ennen kuin kaikki ovat perillä tapahtuneesta.
Silloin Zoe kysyy mistä ihmeestä Ruutu hänet tuntee.
" Muistatko Kanedan ninjadojosta. Siitä, minkä lähellä oli
auringonkukkapelto? Hän tuntee sinut! "Ruutu sanoo. Zoe näyttää heti
muistan.
" Dojonne sijaisivat lähes viereisissä kaupungeissa. Harjoittelitte
yhdessä lapsina. Kaneda on kertonut minulle sinusta. Kun lähdin
etsimään pelikorttiani ja huomasin päätyneeni Moon Islandille, muistin
sinun asuvan tällä nykyään. Ajattelin sinun voivan auttaa minua ja
siksi myös etsin sinua."
Jokin murisee Marcon jalan juuressa. Musta lapanen Kynsi tuijottaa
Marcoa. Marco murisee takaisin, jolloin Kynsi mönkii uikuttaen Hoitajan
jalan taakse piiloon. Marco ei pidä näistä ihmishahmoisista demoneista
alkuunkaan. Mandy ihmettelee mitä Marco ja Ruutu hakevat Yakavettan
yhtiöstä.
" Pelikorttia." Kaikki korttidemonit sanovat yhteen ääneen.
" Tämä on ansa. " H.P sanoo äkkiä. Juuri silloin aulan ovet aukeavat ja
sisään alkaa syöksyä aseistautuneita miehiä. Syntyy pieni sekasorto,
jonka aikana koko Team Jetronic ja korttidemonit piiritetään, mutta
muut demonit katoavat aivan kuin heitä ei olisi ollutkaan.
Sankareillamme ei ole mitään mahdollisuuksia taistella selvää ylivoimaa
vastaan. He eivät voi muuta kuin lähteä samaan suuntaan, mihin vartijat
heitä tönivät, mutta samalla kaikki ovat tyytyväisiä, sillä näin he
pääsevät sisälle systeemiin paremmin ja kortin etsiminen helpottuu.
Joukkio johdatetaan huoneeseen, jossa on kolme ovea ja lasikatto.
Huoneeseen saapuu valkotakkisia miehiä. Yksi heistä nostaa
lääkeruiskun. Vartijat nappaavat Marcosta kiinni. Levottomuus kasvaa
ryhmässä. Heidät aiotaan nukuttaa tai neutralisoida lääkkeillä. Max
tinttaa häntä pitävää vartijaa vatsaan riuhtaisten itsensä samalla
irti. Nopeasti hän potkaisee lääkeruiskun lääkärin kädestä, ennekuin
tämä ehtii pistää Marcoa. Vartijat nappaavat Maxista kiinni ja alkavat
repiä häntä huoneesta muiden Jetronicilaisten mukana. Hertta nappaa
äkkiä 13 maan hertta korttia ja heittää ne huoneeseen. Kortit viuhuvat
huoneessa viiltäen vartijoita. Sankarimme käyttävät sekasorron
hyväkseen ja alkavat hakata vartijoita itsestään irti. Heidän on
päästävä syvemmälle rakennukseen! Marco repäisee itsensä irti
vartijoiden otteesta ja tinttaa yhden lääkeruiskun lääkäriin.
" Tappakaa kaikki paitsi kohteet! "Kuuluu huuto. Vartijat nostavat
aseet. Juuri silloin kuuluu räsähdys ja kattolasi särkyy. Huoneeseen
hyppää viisi ninjaa miekat kiiltäen. Syntyy sekasorto, jonka aikana
kaikki lähtevät juoksemaan eri suuntiin. Marco, Ruutu, James ja Risti
juoksevat yhdestä ovesta ja kaksi ninjaa syöksähtää heidän peräänsä.
Zoe, Linnea, Talim, Max, Mandy, Hertta, Pata ja loput ninjat juoksevat
ulos toisesta ovesta. He päätyvät käytävään, jossa Hertta, Talim ja Max
juoksevat suoraan eteenpäin, mutta Zoe, Linnea, Mandy ja Pata astuvat
heti ensimmäisestä ovesta, josta he päätyvät kolmannen kerroksen
parrelle. Zoe nappaa Linneasta kiinni ja hyppää toisen kerroksen
parrelle, mutta Pata ja Mandy jatkavat juoksua pitkin kolmatta kerrosta
ninjat perässään. Lääkärit ja vartijat juoksevat ulos huoneesta
hälyttämään apuvoimia yrittäen epätoivoisesti saada karkulaisia kiinni.
Huoneeseen jää vain yksi hahmo. Miro seisoo huoneessa katsellen
hävitystä. Hänen katseensa osuu videokameraan, jonka johto kulkee
kolmannen oven taakse. Miro kurkkaa oven taakse. Hän on löytää
valvomon. Miro katselee kaikkia nappeja ja näyttöjä. Hän miettii mitä
James Bond tekisi samassa tilanteessa.
" Miten tämä toimii?" Miro painaa yhtä nappia. Mitään ei tapahdu. No,
tehdään sitten niin kuin animaatioissa. Miro alkaa painella kaikkia
nappeja mitä kojelaudasta löytää.
Sprinklerit käynnistyvät ilman mitään syytä kastellen Marcon, Ruudun,
Jamesin ja Ristin läpimäriksi. Käytäviä on kymmeniä! Mistä he ikinä
löytävät pelikortin? Kaksi ninjaa saavuttavat joukkion.
" Diamonds! "Toinen ninja huutaa. Ruutu kiljaisee ja on lähdössä
karkuun, mutta ninja saa hänestä kiinni.
" Miksi sinä pakoilet minua? Mitä sinulle on tapahtunut!" Ninja huutaa.
Ruutu itkee.
" Kaneda?"
Ilman sen enempää selittelyä Marco tajuaa meiningin. Ninja on
ilmeisesti Ruudun rakas Japanista, joka on lähtenyt etsimään Ruutua,
joka tosin ei halua Kanedan näkevän häntä hirviönä. Toisin on kuitenkin
käynyt. He olivat seuranneet Jamesia ja Miro ja päätyneet lopuksi tänne
pilvenpiirtäjälle heidän lisäksi.
Kuulumisten vaihtaminen jää kuitenkin lyhyeksi, sillä silloin
hälyttimet alkavat soida. Ovi aukeaa ja käytävään syöksyy vartijoita.
Yksi heistä heittää valokranaatin käytävään. Nopeasti Risti iskee
hissin ovet auki ja kiskaisee lähinnä olevat Jamesin ja toisen ninja
mukanaan. Ovet kilahtavat kiinni. Kaneda nappaa kiinni Ruudusta ja
Marcosta ja puskee vasten yhden toimiston lasia. Läpi lasin he
iskeytyvät toimistoon juuri kun valokranaatti räjähtää aiheuttaen
valoilmiön, jonka näkeminen saa ruumiissa aikaan epileptisen
kohtauksen. Joukkio kapuaa pystyyn ja juoksee ulos toimistosta. Ruutu
pysähtyy.
" Minä aistin kortin.. Tähän suuntaan! "Marco, Kaneda ja Ruutu lähtevät
juoksemaan portaita alas
Zoe ja Linnea saapuvat ala-aulaan. Linnea lähtee juoksemaan ovia kohti. Zoe ihmettelee tätä haluten itse jäädä tappelemaan, mutta Linnea sanoo heidän tarvitsevan järeämmät aseet ja lisää apua. Hänellä on suunnitelma?
Pata, Mandy ja kolme ninjaa juoksevat portaat alas. Valot syttyvät ja sammuvat holtittomasti jostain syystä. He ovat saapuneet jonkinlaisiin varastotiloihin. Pata kurkkaa yhden metallioven taakse. Siellä on ilmeisesti rakennuksen asevarasto, joka on tällä hetkellä täynnä vartijoita aseistautumassa. Mandy kirkaisee hiljaa, jolloin vartijat huomaavat heidät, ja kauhuissaan Pata iskee oven kiinni. Vartijat puskevat ovea vasten ja Pata, Mandy ja kolme ninjaa yrittää pitää sitä kiinni.
Miro katsoo yhtä turvakamerakuvaa alakerroksista. Yksi
korttidemoneista, Mandy ja kolme ninjaa yrittävät pitää ovea kiinni,
jonka takana on iso lauma aseistautuneita miehiä. Miro potkaisee
tuolinsa toisen kojelaudan luokse ja näppäilee komentoja tietokoneelle.
Asevaraston ovi lukittuu tietokoneen välityksellä. Aseistautuneet
miehet jäävät varastoon jumiin. Ei ketään sisään eikä ketään ulos. Ei
lisää aseita eikä lisää miehiä. Miro hymyilee tyytyväisenä. Hänhän
alkaa päästä perille tästä?
Hertta, Talim ja Max pysähtyvät käytävälle. He ovat yläkerroksissa.
Talim kurkkaa yhdestä käytävän oven ikkunasta. Siellä on laboratorio.
Varovasti he astuvat huoneeseen. Paikalla ei näytä olevan ketään.
Pöydät ovat täynnä lääkeruiskuja. Max pyyhkäisee ne kaikki lattialle
tuhansiksi pirstaleiksi. Muut seuraavat hänen esimerkkiään ja alkavat
heitellä lasiputkia lattialle. Tainnutusaine kerääntyy betonilattian
pinnalle.
Ruutu, Marco ja Kaneda saapuvat ala-aulaan. Ruutu sanoo aistivansa kortin hyvin voimakkaasti. He ovat lähellä. Silloin kuluu laiskoja aplodeja. Kaikki kääntyvät katsomaan ja näkevät portaissa seisovan Kira Yakavettan, joka sanoo olevansa vakuuttunut siitä, miten pitkälle he ovat selvinneet. Aulaan juoksee aseistautuneita miehiä. Heitä ei ole niin paljon kun Kira halusi, joka ihmetyttääkin häntä.
Vähän aikaisemmin Hertta, Talim ja Max etenevät käytävällä. Äkkiä he pysähtyivät. Hissi heidän vieressään kilahtaa. Risti, ninja ja James syöksyvät sieltä ulos. Nopean neuvottelun jälkeen he päättävät lähteä alakerroksiin, koska Hertta ja Risti aistivat kortin olevan siellä. He lähtevät juoksemaan aulaa kohti, mutta pysähtyvät ja piiloutuvat kulman taakse. Heidän ohitseen juoksee joukko vartijoita matkalla samaan suuntaan kuin he. Ninja kohottaa miekkansa ja lähtevät hiippailemaan vartijoiden perään. Muut seuraavat häntä. Eivätkä vartijat päässeet koskaan perille asti.
Miro kuulee valvomon ovelta rysähdyksen. Ovea yritetään murtaa auki.
Kauhuissaan Miro etsii pakoreittiä, mutta turhaan. Nopeasti hän
sammuttaa kaikki tietokoneet kytkien samalla sähköt pois suurimmasta
osasta rakennusta ja lukitsee ovet. Oven takana on äkkiä hiljaista.
Miro pelkää pyörtyvänsä kohta. Sitten ovi aukeaa ja Mandy astuu
huoneeseen. Miro suurin piirtein itkee onnesta heidän poistuessa
käytävälle. Pata, Mandy ja kaksi ninjaa olivat tulleet hakemaan häntä
arvatessaan hänen olevan valvomossa. Vartijat olivat murtamassa ovea,
mutta he ehtivät juuri sopivasti paikalle estämään heidän aikeensa. Nyt
täytyy kuitenkin löytää muut ja pelikortti, jonka Pata aistii olevan
ala-aulassa.
Marco tuntee demonin sisällään kuohuvan. Hän, Ruutu ja Kaneda kaikki
tuijottavat Kiraa, joka seisoo portaissa. Marco haluaisi hyökätä hänen
kimppuunsa, muttei voi. Jokin tuossa jätkässä karmii häntä todella
pahasti. Ruutu näyttää olevan kauhusta suunniltaan katsoessaan Kiraa.
Kaneda rutistaa miekkaansa.
" Tulitte ilmeisesti hakemaan tätä?" Kira näyttää ruutu seitsemää
muistuttaen heidän saavan sen, jos hän saa Marcon. Ruutu sanoo,
etteivät he vaihda Marcoa kuin objektia.
" Sitten minun täytyy pakottaa teidät kaikki väkisin mukaani."
Aseistetut miehet lataavat aseensa. Tilanne on tukala. Pakotietä tai
vaihtoehtoja ei ole. Sitten yhtäkkiä salama valaisee koko aulan ja H.P,
Hoitaja ja Kelvoton Kapinallinen ilmestyvät keskelle piiritystä. H.P
luo pelottoman katseen Kiraa.
" Sinäkö olet se kurja, joka demonejani kiusaa? Nyt sille on tuleva
loppu, sillä minä, demonilordi H.P Fairy ja apulaiseni olemme tulleet
lopettamaan sen. Anna pelikortti takaisin Ruudulle, tai muuten joudumme
käyttämään arveluttavia ja helvetillisiä keinoja sen takaisin
saamiseen. Nämä miehet eivät meitä pysty estämään."
Kira katsoo yhtä pelottomasti H.P:tä. Nyt on hänen vuoronsa olla
tukalassa tilanteessa. Hänestä ei ole vastusta näille kaikille
demoneille. Kira naurahtaa. Marco kysyy mikä naurattaa. Kynsi murisee
Kiralle. Kira vakavoituu.
" Kaikki tai ei mitään." Kira repii ruutu seitsemän pelikortin
kappaleiksi. Ruutu huutaa kun heikkomielinen. Marco tuijottaa
epäuskoiseksi kortinpalasia, jotka rapisevat maahan. Kaneda huutavan ja
kiroaa Kiraa. Kira nauraa. Mutta silloin salama iskee ja tuuli nousee
huoneeseen.
" Luulitko sen olevan todella noin helppoa?" H.P kysyy. H.P kohottaa
kätensä. K.K nostaa korttipakan ja poimii sieltä jokerikortin. H.P
ottaa kortin. Salama iskee korttiin ja siitä muuttuu? Ruutu seitsemän.
H.P heittää kortin Ruudulle, joka tuijottaa sitä epäuskoisesti.
" Nyt kun vanha korttisi on tuhoutunut, voin tehdä sinulle uuden.
Uuden ruutu seitsemän."
Kiran silmät loimuavat puhdasta raivoa hänen suunnitelmansa
epäonnistuttua.
" Ottakaa kohde kiinni ja tappakaa loput!"
Silloin Marco puuttuu peliin. Hän ei enää jaksa tätä hullutusta. Kira
on hypyttänyt heitä tarpeeksi ja nyt vielä aikoo tapaa heidät. Täydessä
raivossaan Marco kutsuu demonivoimansa kokoon ja purkaa sen itsestään
mahtavan huudon saattelemana ilmaan. Hiljaisuus. Räjähdys. Valtavaa
lämpöaaltoa seuraa räjähdys, joka pyyhkäisee kaikki nurin ja repii maan
irti. Rakennuksen seinät ja katto murtuvat. Marco luo katseensa Kiraan,
joka vain seisoo paikallaan. Katosta tipahtaa kappale suoraan Marco
päähän. Hän kaatuu maahan. Isku saa hänen näkökenttänsä pimenemään.
Marco sulkee silmänsä. Hengitys. Pimeys. Hiljaisuus. Hän ei tunne
mitään.
Heikko valo kajastaa luomien lävitse. Marco avaa silmänsä. Sairaalan
käytävä. Hänhän tietää tämän. Marco katsoo syliinsä. Irene! Hän
tarvitsee apua tai hän kuolee! Marco kohottaa päänsä äänettömään
huutoon. Kaikki tapahtuu kuin unessa. Pimeä käytävä edessä. Käytävälle
astuu hahmo. Se tulee ruumishuoneesta, josta kuuluu itkua. Hahmo
kääntyy Marcoon päin. Enkeli verisessä hoitajanasussa. Hoitaja nostaa
kortin. Se on risti neljä.
- Do you remember the nurse? Hoitaja sanoo. Viimeinen henkäys. Irene?
Marco katsoo syliinsä. Kortti värjäytyy kokonaan veriseksi ja tipahtaa
maahan. Risti neljä on kuolemankortti. Irene?
Onko mitään syytä elää enää? Onko mitään syytä, kun kukaan ei rakasta
sinua eikä välitä sinusta?
" Mutta sinä et ole yksin. Sinulla on ystäväsi, jotka rakastavat
sinua. Ja sinulla on serkkusi ja lapsesi. Et ole yksin. Ja silloinkin
kun heitä ei ole, Helvetti pitää huolta omistaan."
Niinhän se on.
Marco avaa silmänsä tuntien kovaa jomotusta päässään. Marco huomaa
makaavansa lattialla laastinkappaleiden joukossa. Koko aula hänen
ympärillään on hävityksen vallassa. Seinät ovat murtuneet ja katto
romahtanut. Marco kohottaa päätään. Demonit ovat kadonneet Ruutu ja
Kaneda mukanaan. Mutta Kira on vielä paikalla aivan kuin äskeinen ei
olisi tehnyt häneen mitään vaikutusta. Kira kävelee Marcon viereen
Marcon yrittäessä kavuta pystyyn sielu täynnä vihaa. Hän haluaa tappaa
tuon paskiaisen, mutta on liian heikko. Äskeinen vei kaikki hänen
voimansa. Kira hymyilee voitonriemuisesti. Silloin kuitenkin kuuluu
auton moottorin ääni. Valokeilat valaisevat aulaan ja auto ajaa suoraan
aulaan läpi rikkinäisten ovien. Kira joutuu perääntymään, ettei jäisi
auton alle. Auto pysähtyy Kiran ja Marcon väliin ja ovi isketään auki.
Ratissa istuu Adrian ja kyydissä on loput Team Jetronicista. Marco ei
tiedä itkeäkö vai nauraa. Nauraa, koska hänet oltiin ilmiselvästi tultu
pelastaman vai itkeä nähdessään mitä auton maalipinnalle tapahtui
rysäyksessä. Nopeasti kädet tarttuvat kiinni Marcosta ja tempaisevat
hänet autoon. Marco yrittää riuhtoa vastaan, sillä hän haluaa jäädä
tappelemaan, mutta ovi isketään kiinni hänen perässään. Ennekuin Kira
ehtii tehdä mitään, auto ajaa ulos aulasta vieden kaikki mukanaan.
" No jopas oli suunnitelma!" Zoe katsoo Linneaa. Linnea oli juossut
ulos hakemaan autoa, jolla ajaa sisään, kun he olivat törmänneet
Adrianiin, joka oli sitten suostunut ajamaan aulaan kuullessaan Marcon
olevan vaarassa. Kohta olivat ulos takaovesta juosseet heidän
kaverinsa. Korttidemonit ja ninjat olivat käskeneet heitä menemään
ulos, koska siellä oli turvallisempaa, mutta nyt kaikki demonit ja
ninjat näyttävät kadonneen. Marco mutisee heidän kaikkien päässeen
turvallisesti ulos, mutta lähteneen eri suuntaan kuin he. Marco ei
tiedä mistä sanat tulevat hänen suuhunsa, mutta jotenkin hänestä vain
tuntuu, että hän puhuu totta. Aivan kuin hän olisi kuullut Ruudun
kiittävän häntä hiljaa päässään ja kertovan heidän kaikkien palaavan
kotiin. Ilman Marcoa ja loppuja Jetronicilaisia hän ei olisi pystynyt
saamaan korttiaan takaisin. He ovat ikuisessa kiitollisuuden velassa
heille.
Marco tuntee itsensä kuoleman väsyneeksi. Illan aikana on tapahtunut
aivan liikaa. Onneksi se on nyt ohitse. Onneksi se kaikki on nyt
ohitse.
Kira katsoo maisemaa helikopterin ikkunasta. Alhaalla näkyy palava
toimistorakennus.
" Kyllä, tulipalo. Se sai alkunsa sähköviasta? Kaikki ovat kunnossa,
ei loukkaantuneita eikä kuolleita, kaikki ehtivät ulos" Kira selittää
paikalliselle poliisille. Hän tuijottaa autoa, joka kiitää tietä
pitkin. Tämän erän ne mokomat voittivat, mutta ensi kerralla hän on
valmis. Sääli vain, ettei demonin hyväksikäyttäminen sujunut niin kuin
hän oli suunnitellut. Pitää etsiä pätevämpää työvoimaa. Joku, joka osaa
hommansa paremmin?
" Ihmeellistä. Todella ihmeellistä. Tällaista en ole nähnyt sitten
Sateen ja D.J.n" H.P sanoo.
" Tunnetko Sateen tarinan? Hän oli tyttö vailla vanhempia ja paikkaa
maailmassa aivan kuten Marcokin. Läheiset eivät pitäneet hänestä huolta
vaan kohtelivat kaltoin. Sitten Sade teki tuhmasti ja tappoi
isoveljensä ja sai sisälleen demonin, jonka seurauksena hän pystyi
halutessaan muuttumaan demoniksi nimeltään D.J. saaden näin käyttöönsä
demonivoimat. Aivan kuten Marcokin. Haluaisin todellakin nähdä hänen
suojelusmuotonsa! Tosin Sateellakin meni aikaa sen löytämiseen ja
käyttötarkoituksen ymmärtämiseen."
" Tarkoitatko ettei Marco olisikaan demoni, joka on koko ajan
suojelusmuodossaan?"
" Marco on aivan kuin Sadekin. Halutessaan hän voi muuttaa itsensä
demoniksi, ja jo pelkästään ihmisenä hän on voimakas. Hänelle on
tapahtunut niin paljon pahaa elämänsä aikana, että demoni on saanut
hänestä hyvän kodin. Marcon demoni vain on uskomattoman voimakas ja
todella pahansisuinen. Ja sarvetkin ovat kuin edesmenneellä Den
Ondella! Mutta minulle nämä kaikki ovat omia lapsiani enkä voi sallia,
että heitä satutetaan ilman syytä, etenkin jos he ovat vailla
ymmärrystä ja tietoa voimistaan. Siksi minä, demonilordi H.P Fairy,
olen täällä. Minä olen täällä jopa Marcoakin varten, mutta ensin hänen
täytyy löytää itsensä ennekuin löytää minut. Hän käyttää vielä voimiaan
samalla lailla melkeinpä lapselliseen riehumiseen kuin Sadekin
ymmärtämättä, miten suuri lahja ne ovat. Vaikka voimat olisivat
Helvetistä, se ei silti tarkoita, että niitä pitäisi käyttää vain
pahaan."
" Mitä voimme siis odottaa?"
" Marcolla on sama ongelma kuin Sateellakin. He ovat tarkoituksettomia
ja päämäärättömiä kaksisieluisia olentoja, joiden ei ole tarvinnut
kuolla ollakseen demoneja. Sade tuhosi demonientappajia ja kaikkia,
jotka tekivät hallaa Helvetille ja sen olennoille." H.P vilkaisee
palavaa pilvenpiirtäjää.
" Marco näyttää olevan hyvin aluillaan samassa hommassa. Toivottavasti
he joskus tapaisivat."
Adrian heittää kaikki nuoret koteihinsa. Viimeisenä hän ajaa Marcon
kotiin. He eivät paljoa puhu tapahtuneesta, mutta Marco tietää, ettei
tämä jää heidän osaltaan tähän. Muut luulevat räjähdystä sähkövaurioksi
tai joksikin muuksi. Marco laahustaa sisälle taloon ja huoneeseensa.
Hän ei jaksa käydä suihkussa tai edes riisua vaatteitaan, vaan käydä
nukkumaan. Mutta hän ei ole yksin huoneessaan. Marco kääntyy katsomaan
huoneen nurkkaan.
" Mitä te vielä haluatte?" Hän toteaa hahmoille huoneen nurkassa. H.P,
K.K ja Hoitaja astuvat esiin. Heidän ihmishahmonsa ärsyttävät Marcoa
suunnattomasti.
" Vaikka luulet olevasi yksin, niin et ole. Me ja koko Helvetti olemme
aina täällä kanssasi vaikket haluaisikaan. Älä pidä itseäsi erityisenä
äläkä luule ettemme voisi ymmärtää. Aikanaan kaikki selviää." H.P sanoo.
" Ystäväsi unohtavat kaiken nukahtaessaan. Vain heidän, keiden on
tarpeellista muistaa, muistavat. Loppujen ei tarvitse tietää vielä
mitään demoneista ja Helvetistä."
Marco katsoo Hoitajaa.
" Sinä olit sairaalassa silloin kun Irene kuoli. Mikset pelastanut
häntä, jos kerran olet enkeli?"
" Jokaisella on kohtalonsa kuolla. Irenen kuului kuolla silloin.
Siihen minä en voinut vaikuttaa. Et edes sinä voi siihen vaikuttaa. Älä
yritä muuttaa kohtaloasi, vaan yritä hallita sitä."
" Me lähdemme nyt. Minä tarkkailen sinua. Joten ole kunnolla." H.P
sanoo, jonka jälkeen huoneeseen iskee salama ja hän sekä Hoitaja ja K.K
ovat kadonneet. Marcon jää seisomaan huoneeseen kykenemättä oikein
vieläkään uskomaan tapahtunutta todeksi. Jokin murisee Marcon jalan
juuressa. Musta kiiluvasilmäinen lapanen tapittaa Marcoa suurilla
sinisillä silmillään. Marco nostaa lapasen syliinsä.
" Hei, te unohditte tämän!"
Mutta kukaan ei vastaa pimeydestä. Marco katsoo lapasta.
" Tervetuloa jengiin."
Kynsi murisee Marcolle.
Marco murisee takaisin.
Ja yössä kaikuu hiljainen laulu:
"Blackbird don't fly away. See you in heaven?"